You are currently viewing Lonkan limapussitulehdus – paikallinen kipu lonkan sivulla

Lonkan limapussitulehdus – paikallinen kipu lonkan sivulla

Lonkan limapussitulehdus (trochanter bursiitti) oireilee paikallisena kipuna lonkan sivulla, reisiluun uloimmassa kohdassa. Kipu pahenee yleensä rasituksessa ja kylkiasennossa maatessa. Oireet muistuttavat hieman iskiasta, mutta kipu on kuitenkin selvästi paikallisempaa ja reisiluun pää myös aristaa koskettaessa.

Limapussin tulehdus kehittyy joko hitaasti ylirasituksen seurauksena tai äkillisesti esimerkiksi tapaturman jälkeen. Vaivan hoidossa on tärkeää tunnistaa lonkkaniveltä rasittavat tekijät, jotta näitä voitaisiin jatkossa vähentää. Lievät limapussitulehdukset paranevat 1-2 viikossa rasituksen lakattua, mutta vaikeammissa tapauksissa tarvitaan pidempää lepoa. Paranemista voidaan tehostaa kylmähoidolla, kipulääkekuurilla ja kuntouttavilla harjoitteilla.

Limapussit vähentävät kitkaa 

Lonkan limapussi on nesteen täyttämä pussimainen rakenne reisiluun yläpäässä. Lonkassa on itse asiassa useita limapusseja, mutta yleisimmin tulehdus iskee reisiluun uloimmassa kohdassa sijaitsevaan limapussiin, joka kiinnittyy ns. isoon sarvennoiseen (kuva 1.). Limapussi toimii ikään kuin pehmusteena luun päällä – se vähentää kitkaa ja hankausta reisiluun ja siihen kiinnittyvien jänteiden välillä. Iso sarvennoiseen kiinnittyvät pieni pakaralihas ja keskimmäinen pakaralihas.

Kuva 1. Lonkan limapussi ja kipukohta.

Lonkan limapussitulehduksen syyt

Kun lonkan limapussi tulehtuu, on syynä yleensä pakaran jännealueen mekaaninen ylirasitus. Vaikka lonkan limapussi on periaatteessa tehty kestämään jatkuvaa rasitusta, on silläkin kuitenkin rajansa. Kun kuormitus kasvaa liian suureksi, limapussin pinta ärtyy ja seurauksena voi olla tulehdus.

Usein liikarasitus johtuu liikunnasta – tehdään liian paljon liian nopeasti – mutta vaivan taustalta voi löytyä myös muita syitä. Talvella esimerkiksi vaiva yleistyy muuttuvan askelluksen myötä – alamme astua eri tavalla teiden muuttuessa liukkaiksi. Tällöin lantion asento ja painopiste muuttuvat ja lonkkanivelelle tuleva kuormitus kohdistuu siihen eri tavalla. Joskus tämä riittää tulehduttamaan lonkan limapussin. 

Toisaalta tulehduksen taustalta voi löytyä loukkaantumisia. Esimerkiksi pyöräillessä tapahtunut lonkan päälle kaatuminen tai pakaralihasten revähdys voi vaurioittaa niveltä tai sen yli kulkevia jänteitä. Kun nivelen toiminta häiriintyy, on selvää, että  pienempikin liikunta määrä riittää tällöin tulehduttamaan lonkan limapussin. 

Kolmas tyypillinen syy limapussin tulehtumiselle on pakaralihasten heikkous/laiskuus. Kun pakaroissa ei ole riittävästi voimaa, ne eivät kykene hoitamaan tehtäviään ja kuormaa siirretään huomaamatta muille lihaksille. Tällöin lantion asento ja painopiste muuttuvat liikkumisen kannalta epäoptimaalisiksi ja lonkan limapussi altistuu uudenlaiselle kuormitukselle, johon se ei ole tottunut.

Mahdollisia syitä lonkan limapussin tulehtumiselle:

  • Liiallinen liikunta: Liiallinen harjoittelu tai äkillisesti lisääntynyt treenimäärä rasittaa lonkan limapussia.
  • Rasitusvammat: Jos toistuvasti liikunnassa syntyvien pienten vammojen ei anneta parantua rauhassa, ne saattavat lopulta johtaa limapussin tulehtumiseen.
  • Loukkaantumiset: Kaatuminen tai jokin muu lonkkaan kohdistuva isku voi vaurioittaa limapussia joko suoraan tai välillisesti. Vaikka limapussi itsessään ei ottaisi osumaa, sen toiminta voi silti häiriintyä esim. pakaran jännevaurioiden, lihasrevähdysten tai lantion/reisiluun luunmurtumien seurauksena. 
  • Lantion alueen lihasepätasapaino: Esimerkiksi heikot/laiskasti toimivat pakaralihakset muuttavat kehon biomekaniikkaa ja altistavat lonkkanivelet normaalia suuremmalle rasitukselle. Kun lonkan ulkokiertäjät (pakaran pienet lihakset) eivät kykene stabilisoimaan lantion sivuliikettä kävellessä, joutuu lonkkanivel kompensoimaan asiaa kiertymällä sisäänpäin.
  • Lantion virheasento: Virheasento johtuu joko lihasepätasapainosta, huonosta kehon liikehallinnasta tai luustosta. Esim. skolioosi ja selkärangan välilevyvaivat voivat muuttaa lantion asentoa. Myös eripituiset jalat voivat olla syy lonkkanivelen rasittumiseen. Virheellinen lantion asento estää raajojen optimaalisen liikkuvuuden vääristäen liikeratoja ja lisäten näin limapussiin kohdistuvaa rasitusta.
  • Lonkkaleikkaus: Lonkan limapussi voi tulehtua lonkkaleikkauksen seurauksena.
  • Bakteeri-infektio: Joissakin harvoissa tapauksissa lonkan limapussi tulehtuu pelkän bakteeri-infektion seurauksena. Bakteerin aiheuttamassa tulehduksessa oireita ovat punoitus ja kuumeilu. Hakeuduthan lääkäriin, jos epäilet bakteeritulehdusta. Lääkäri voi esimerkiksi määrätä sinulle antibioottikuurin.

Miten lonkan limapussin tulehduksen tunnistaa?

Lonkan limapussin tulehduksen voi diagnosoida ainoastaan lääkäri. Jos epäilet tulehdusta, mene tutkituttamaan asia lääkärin vastaanotolle. Alla oleva lista auttaa sinua kuitenkin arvioimaan, voisivatko oireet liittyä lonkan limapussin tulehdukseen. Huomaa kuitenkin, että lista ei ole kattava, eikä sen perusteella pidä tehdä ehdottomia päätelmiä. Monet vaivat oirehtivat keskenään samankaltaisin oirein ja vain lääkäri voi varmistaa, mistä vaivasta todella on kysymys. Esim. lonkan nivelrikko sekoittuu helposti lonkan limapussitulehdukseen.

1. Kipu on paikallista: Kipu tuntuu täsmällisesti reisiluun uloimmassa kohdassa – ns. isossa sarvennoisessa (kuva 1). Vaikka kipu säteilisi myös reiden ulkosyrjälle, on sillä tällöinkin selkeä keskus reisiluun pään kohdalla. Kivun paikallisuus on hyvä keino erottaa limapussitulehdus esim. iskias- ja välilevyvaivoista, jotka tuntuvat usein laaja-alaisemmin pakaroiden, selän ja jalkojen alueella.

2. Kipu pahenee rasituksessa:  Kaikenlainen liikunta pahentaa oireita. Erityisen vaikeaa on portaiden nouseminen, kyykistyminen alas ja istuma-asennosta seisomaan nouseminen. Seisomaan noustuaan henkilö saattaa ontua jalkaansa muutaman askeleen verran. Monet kokevat kivun myös pahenevan yöllä kylkiasennossa nukuttaessa.

3. Seisominen yhdellä jalalla: Testaa, pystytkö seisomaan 30 sekuntia yhdellä jalalla (kuva 2). Lonkan limapussitulehduksessa seisominen tuntuu kivuliaalta ja on muutenkin vaikeaa.

 

Kuva 2. Yhden jalan seisonta -testi

Hoito-ohjeet

Lonkan limapussin tulehduksessa on tärkeää löytää vaivan syy mahdollisimman aikaisin – tämä mahdollistaa oikeanlaisen hoidon alusta asti. Vain tuntemalla lonkkaa rasittavat tekijät, voidaan kuntoutusohjelma suunnitella oikein. Juuri tässä kohtaa osaava fysioterapeutti/hieroja voi auttaa sinua parhaiten.

Välittömästi

  • Lepo: Koska vaivan taustalla on yleensä lonkan ylirasitus, on tärkeää levätä ja antaa kudosten rauhoittua. Lepo ei kuitenkaan aina tarkoita totaalilepoa, monesti riittää että kipua tuottavat liikkeet jätetään viikoksi tai kahdeksi pois.
  • Kylmähoito: Kylmä vähentää tulehdusta ja turvotusta. Pidä pyyhkeeseen käärittyä kylmäpakettia kipukohdan päällä 5 minuuttia kerrallaan. Toista useita kertoja päivässä.
  • Kipulääkkeet: Akuutissa vaiheessa tulehduskipulääkkeet auttavat kivun ja tulehduksen vähentämisessä. Tulehduskipulääkkeitä suositellaan syömään kuuriluontoisesti – kysythän tarkemmat ohjeet lääkäriltäsi.
  • Tyyny jalkojen väliin: Laita nukkuessa tyyny jalkojesi väliin, jos nukut kylkiasennossa. Tämä vähentää hieman limapussiin kohdistuvaa painetta. Vielä parempi on, jos voit nukkua selälläsi, tällöin tyynyn voi laittaa jalkojen alle polvitaipeeseen. 
  • Älä risti jalkoja: Vältä jalkojen laittamista ristiin istuessasi.

Jatkossa

  • Analysoi syyt: Jos et itse ole varma, mitkä seikat rasittavat lonkkaniveltäsi, varaa aika terveydenhuollon ammattilaiselle asian selvittämiseksi. Kun rasitustekijät tunnetaan, voidaan suunnitella yksillöllinen kuntoutusohjelma.
  • Korjaa lantion asento: Tämä on ehkäpä tärkein yksittäinen asia hoidossa. Kun vaivan syyt on löydetty, ne on pyrittävä yksitellen poistamaan, jotta limapussi pääsee rauhassa paranemaan. Jos tiedät treenanneesi liikaa, pidä viikko lepoa ja katso miten lonkka reagoi. Jos taas jalkasi ovat eri pituiset, etsi jalkaspesialisti ja hanki korjaavat pohjalliset. Mikäli ongelmana ovat heikot pakarat, voit alkaa hiljalleen vahvistamaan niitä lantion asennon korjaamiseksi (kts. video alla). 
  • Korjaa liikeradat: Kun lonkkasi alkaa voimaan paremmin ja pystyt aloittamaan liikunnan, pidä huoli että teet kaikki harjoitusliikkeet oikein. Tätä voi olla vaikea itse varmistaa, pyydä avuksesi tarvittaessa esimerkiksi fysioterapeutti tai osaava hieroja.
  • IT-kalvon käsitteleminen: Akuutissa vaiheessa IT-kalvon (suoliluu-sääriside) venyttelyä ja painamista kannattaa välttää, mutta pidemmällä aikavälillä alueen käsitteleminen voi auttaa vaivan hoidossa. Hieronnassa kalvon joustavuutta voidaan lisätä erilaisilla käsittelyillä.
 
Katso video

Milloin lääkäriin

  • Varmista diagnoosi: Lääkäriin on hyvä mennä heti alussa, jos epäilet, että sinulla on lonkan limapussin tulehdus. Vain lääkäri voi varmistaa, mistä vaivasta on kysymys.
  • Vaiva pitkittyy: Mikäli vaiva ei hellitä levolla ja kotihoito-ohjeilla muutamassa viikossa, on syytä hakeutua lääkäriin.
  • Kuumeilua/punoitusta: Tämä voi olla merkki bakteerin aiheuttamasta limapussin tulehduksesta. Lääkäri määrää sinulle tarvittaessa antibioottikuurin.
  • Limapussi turpoaa: Joskus limapussiin kertyy nestettä, täytyy se käydä tyhjentämässä lääkärissä. Lääkäri punktoi limapussin ja imee nesteen pois neulalla. Lääkäri voi samalla antaa sinulle kortisoonipistoksen vähentääkseen tulehdusta alueella.
  • Kipu yltyy: Kun kipu yltyy, on syytä varmistaa, ettei sen taustalla ole muita syitä. Voit samalla pyytää lääkäriltä tulehduskipulääkkeitä helpottamaan oloasi.
Subscribe
Notify of
16 Comments
vanhin
uusin
Inline Feedbacks
View all comments
Iiris
1 vuosi sitten

Niin hienosti tiivistetty kaikki oleellinen bursiitista! Nyt itse sitä 3kk sairastaneena ja lääkärissä, paineaaltohoidossa ja työfysioterapeutilla käyneenä olisin ollut tästä tietopaketista kiitollinen akuuttivaiheessa mutta nytkin sain siitä paljon uutta ja uskallan mennä hierontaankin:)

Riikka
2 kuukautta sitten

Heippa! Kiitos tästä infopläjäyksestä! Kävin vaivan vuoksi työterveyslääkärillä ja sain asianmukaisesti tulehduskipulääke kuurin. En saanut kuitenkaan minkäänlaista hoito-ohjetta tai syytä vaivalle, en hoksannut myöskään itse niitä kysyä. Tää jakamasi tieto auttaa ymmärtämään kipua ja osaan suunnitella toimintani vaivaa silmälläpitäen. Minulla on hiljattain lisääntynyt muutamia altistavia tekijöitä, kuten koiran tarviaikainen ulkoilutuksen tarve, puolison selkäkivun pahentuessa. Hän odottaa leikkausta, eikä voi kävellä kuin muutaman 100m. Aktiivisen koiran jokapäiväinen ulkoilutus jäi kokonaan minulle ja olen tehnyt pitkiä lenkkejä. Tällä olen myös kompensoinut hiljattain aloittamaani työtä, joka on pääasiassa istumatyötä. Työtyoli taitaa olla kelvoton, kun ryhti on mennyt huonoksi ja tullut alaselkäkipua. Lonkkien asennon… Lue lisää »

5 päiviä sitten

effexor for adhd

effexor for adhd

5 päiviä sitten

remeron reviews for sleep

remeron reviews for sleep

5 päiviä sitten

ezetimibe/simvastatin 10/20

ezetimibe/simvastatin 10/20

5 päiviä sitten

acarbose cyp3a4

acarbose cyp3a4

4 päiviä sitten

actos materiais

actos materiais

amitriptyline max dose for pain

amitriptyline max dose for pain

4 päiviä sitten

robaxin while pregnant

robaxin while pregnant

4 päiviä sitten

repaglinide molecular weight

repaglinide molecular weight

4 päiviä sitten

otc protonix

otc protonix

4 päiviä sitten

abilify and seroquel together

abilify and seroquel together

3 päiviä sitten

diltiazem overdose treatment

diltiazem overdose treatment

tretinoin and spironolactone

tretinoin and spironolactone